Ympäristöpolitiikka

Erityinen luontosuhde

Suomalaisilla on erityinen luontosuhde, sanoi pää(oma)ministeri Juha Sipilä taannoin irvistelyä ja huvittuneisuutta herättäneessä puheessaan, jossa tämä hallituksen ykköspallille päässyt miljonääri ja yritysjohtaja kertoi näkemyksiään Suomesta, suomalaisista ja siitä, miten maa pannaan kuntoon. Juha ei ollut ihan väärässä väitteineen, sillä Suomi todellakin on erityisten luontosuhteiden maa. Viimeksi Yle kertoi eräoppaiden ja kansallispuistojen työntekijöiden kokemuksista luonnosta vieraantuneiden retkeilijöiden kanssa. Eipä silti. Se, ettei tiedä mitään ympärillä olevasta luonnosta, tai huomaa sen olemassaoloa, ei ole välttämättä maailman vakavin asia, ei ainakaan jos asiaan havahtuu ajoissa. Omaa luontosuhdettaan voi miettiä ja rakentaa. Trendikkäästi voisi sanoa, ettei se ole koskaan valmis.

Paljon kaduntallaajien luonnosta vieraantumista vakavampaa on se, että luontoa koskevista asioista saavat päättää ihmiset, joille luonnolla ja ympäristöllä on puhtaasti välineellinen arvo aikamme ainoan itseisarvon, talouskasvun, tavoittelussa. Viiankiaapaa uhkaa Anglo-Americanin nikkeli- ja kuparikaivoshanke. Biotalous uhkaa metsiä. Nämä ovat vain osa niistä elonkirjon vastaisista rikoksista, joita Suomessakin tällä hetkellä suunnitellaan, vaikka samaan aikaan puhutaan jatkuvasti viherpesun puhdistamalla suulla luonnon säilyttämisestä tuleville sukupolville ja luonnon monimuotoisuuden tärkeydestä. Silti kulutus ei saisi vähentyä, eikä syntyvyys laskea. Luonnonvaroja ei saa jättää käyttämättä.

Se, mitä jäljellä olevasta monimuotoisuudesta tuhotaan, on täysin sivuseikka. Tärkeintä on, että ihminen ja hänen materiaalinen elämäntasonsa kukoistavat. Monimuotoisuuden säilyttäminen ei kuitenkaan näillä väestö- ja kulutusmäärillä voi mitenkään onnistua. Tekoaltaiden tai kaivosten alle peittyviä alueita ei kukaan saa koskaan takaisin, ei myöskään niitä lajeja, jotka ovat alueista riippuvaisia, ja joiden olemassaoloa paikalliset ja maailmanlaajuiset, ihmissyntyiset mullistukset uhkaavat. Monimuotoisuuden katoamisella on arvaamattomia ja vaarallisia seurauksia myös maanviljelyksestä riippuvaiselle ihmislajille. Laajassa mittakaavassa se ei ehkä kuitenkaan ole planeetan kannalta mikään huono asia. Ihminen itsesäilytysvietteineen on varmasti toista mieltä.

Mutta palataan vieraantumiseen. Vaikka omaa vieraantumistaan voi vähentää ja luontosuhdettaan korjata, on vieraantumisella välillisesti vastuutonta, materiaalista elintasoa ja rajatonta kasvua hinkuvaa politiikkaa ja ajattelua tukeva vaikutus. Luontoon välinpitämättömästi suhtautuva ja sen perustoiminnasta tietämätön ihminen ei välttämättä näe pehmeiden puheiden, ahneuden kyllästämien lausuntojen, tietoisen sumutuksen ja häikäilemättömän kusetuksen läpi. Siitä kielii se syvä tietämättömyys ja asenneilmapiiri, jonka vallassa Suomikin pitkälti on. Täyttä puppua puhutaan, ja paljon.

Tätä järkijättöisyyttä edustaa esimerkiksi vaalittu ja toisteltu höpinä puhtaasta suomalaisesta luonnosta, metsän peittämän tuhansien järvien maan monimuotoisuudesta ja villistä ainutlaatuisuudesta. Ne pääsivät mukaan taannoiseen maabrändisuunnitelmaankin, joka sitten lopulta todettiin epäonnistuneeksi ja kuopattiin vähin äänin.  Kehitystä parempaan on toki tapahtunut vaikkapa kaupunkien jätevesien osalta, mutta paljon on menetettykin. Silti lisää halutaan luovuttaa, ja siitä päätöksestä pidetään kiinni tiukasti. PVO nieli hallituksen (harvinaislaatuisesti oikean) päätöksen torpata Iijoen Kollajan-altaan rakentaminen, mutta totesi ottavansa asian mahdollisesti uudelleen esille tulevaisuudessa. Ehkä oli liian aikaista HS:ltä sanoa, että vuosikymmeniä väännettyyn asiaan tuli nyt päätös.

Luontomyyttejä ruokitaan, tietoisesti ja tiedostamatta. Kannattaa muistaa, että Suomessa suurin osa metsästä on ankeaa puupeltoa, ja kaikkia terveempään metsänkäyttöön kannustavia ajatuksia halveksutaan syvästi. Avohakkuuajattelu kukoistaa yhä. Kaivosteollisuudelle, turpeenpoltolle ja seurauksiltaan vielä tuntemattomalle biotalouspolitiikalle löytyy tukea kun taikasanat ”tämä tukee talouskasvua ja työllisyyttä” lausutaan. Mitä se tarkoittaa pidemmällä kuin neljännesvuosimitalla niin ihmiselle kuin muille lajeille, ei tunnu kiinnostavan juuri ketään. Oma lukunsa ovat sitten vielä viheliäiset lajivihaajat, jotka haluaisivat pyyhkiä maan päältä sudet, ahmat, ilvekset, merimetsot, kotkat, varikset ja kaiken muunkin ”paskaeläimistön”. Lintukannat taantuvat koko maassa, pienpedoista vieraslaji kissa taitaa jo olla yleisin. Ympärillämme lajit valuvat kohti kadotuksen reunaa ja sen yli, ihmiskunta, myös sen suomea puhuva osa, käyttytyy kuin suurista suurin eli kosmos: ei huomaa eikä välitä.

Niin. Luontosuhde on todellakin erityinen, suorastaan erikoinen. Se ei ole suomalaisten yksinoikeus, yhtä erityinen on ihmiskunnan suhde Maan elämään muualla maailmassa. Se mikä on käsitetty väärin, ja pitäisi tämänkin tekstin perusteella olla selvää, on se että ”erityinen” ei aina tarkoita ”hyvää ja tervettä”. Se voi olla häivesana, vaikeasti tunnistettava ja näennäisesti korrekti ilmaisu sairaalle, puutteelliselle, moraalittomalle tai mielipuoliselle. Ehkä Juha tarkoittikin sitä. Ja vielä hyvällä.

Artikkelikuva: Kuva: Mikko Maliniemi / Aviation Studio / Suomen Luonto

 

Mainokset
Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s